Kim Herold

Kim Herold on yksi suomalaisen musiikkialan keskipitkän aikavälin vaikuttajista. 70-luvun lopulla syntynyt tähti aloitti uraansa mallina, mutta siirtyi nopeasti musiikin puolelle. Laulaja ja lauluntekijä Herold puski itsensä suomalaiselle musiikkialalle ensin Humane-yhtyeen keulakuvana.Bändi ei kuitenkaan elänyt ikuisuuksiin, vaan vuonna 2004 perustettu bändi päätti pitää miettimistauon vuonna 2008. Virallisesti bändi meni tauolle, mutta 9 vuotta taukoa viittaa kylläkin siihen, että kyseistä bändiä tuskin tullaan näkemään enää lavoilla. Nelivuotisen uran aikana bändi kerkesi julkaista kaksi englanniksi laulettua albumia ja osallistua myös Euroviisujen karsintoihin. ’Wish God Was a Woman’’ oli Humanen ehdoton hitti, jonka pehmeä saundi muistutti hieman ajan hetkiä. Albumilta Welcome to This Wonderland löytyi myös muita suosittuja biisejä, kuten Rescue Me ja Crucify, jotka olivat tunnelmaltaan pirteämpiä.Vapaa-ajallaan mallina työskennelleen Heroldin on kuultu myös pitävän kasinopeleistä. Autenttisuuden metsästys ei yllättäen kuitenkaan ole jatkunut peliharrastukseen. Artisti on tunnettu hänen akustisen kitaran äänestä ja lauluista vinyyleistä sekä uuden levyn hetkittäisistä tunnelmointihetkistä. Pelatessaan hän ei kuitenkaan mene perinteiselle kasinolle, sillä sen sijaan suosittu nettikasinoiden tarjoama Mega Fortune -slotti on myös laulajan suosikki. Casino bonukset antavat mahdollisuuden kokeilla tähden lempipeliä ylimääräisellä pelirahalla.Vuonna 2008 Kim Herold lähti kuitenkin edistämään soolouraansa ja menestyi sillä välittömästi julkaistuaan sinkun ’’Social Butterfly’’. Kyseinen kappale julkaistiin toukokuussa, ja siitä tuli yksi vuoden 2008 kesähiteistä, joka varmasti palauttaa yhä monen mielet kyseiseen kesään. jos sen kuulee taustalta. Soolourallaan Kim Herold jatkoi samalla linjalla, mutta ensimmäisen soololevyn tunnelma jatkui yhä kevyempään suuntaan. Tähän varmasti vaikutti, että Kim Heroldin akustinen tunnelma tuli yhä enemmän esille. Vuoden 2011Easy Love -levy jatkoi 2008 julkaistun ’’DrunkSoberLoveMusic’’ -teoksen jalanjäljissä.Levy ei kuitenkaan tehnyt läpimurtoa samalla tavalla kuin ensimmäinen levy. Herold julkaisi kolmannen soolouransa täyspitkänsä vuonna 2014, mutta se poikkesi radikaalisti edellisistä levyistä. Ensinnäkin levy oli laulettu suomeksi, ja sen lisäksi levyn yleistunnelma on huomattavasti suomalaisempi. Levyn biiseiltä löytyy melankoliaa ja toisaalta vanhemman suomalaisen musiikin tunnelmaa. Albumi kuitenkin on tunnistettavasti Heroldia, sillä niin laulutyyli kuin akustisen säestys on pysynyt saman kaltaisena kuin läpi uran, vaikka levy on selkeästi tyystin uusi suuntaus tähden musiikissa.